Ohjauksen arvioinnit
Viime vuosien aikana on tehty useita ohjauksen arviointitutkimuksia sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
Viime vuosien aikana tehtyt sekä kansalliset että kansainväliset ohjauksen arviointitutkimukset osoittavat nykyisten ohjauspalvelujen heikkouksia ja vahvuuksia. Arvioinnit myöskin haastavat eri maiden ohjausjärjestelmien kehittämistä ja päätöksentekoa.
- OECD:n ohjauksen arviointi
-
OECD on arvioinut jäsenmaiden nuorten ja aikuisten uraohjauksen kansallisten toimintapoliittisten linjausten tehokkuutta vuosina 2001 - 2003. Arviointiraportti julkistettiin 16.2.2004.
- Suomen perusopetuksen ohjauksen arviointi
-
Perusopetuksen ohjauksen arviointi toteutettiin vuonna 2002. Se on raportoitu teoksessa Numminen, U. ym. Opinto-ohjauksen tila 2002. Opetushallitus. Arviointi 7/2002.
Arvioinnissa havaittiin mm. että
- opinto-ohjauksen saatavuudessa on puutteita
- kaikki oppilaat eivät saa riittävästi tukea opinnoissaan
- ohjaus jatko-opintoihin on vahvaa, ongelmia on ammatillisen suuntautumisen ohjauksessa
- seuranta- ja palautejärjestelmät ovat puutteellisia
- ohjausympäristöjä tulisi kehittää mm. tietotekniikan avulla
- ohjaus kaikkien opettajien tehtävänä ei toteudu
- elinikäisen oppimisen taitoja saadaan heikosti
- syrjäytymisen ehkäisemiseen tulee kiinnittää huomiota
- Suomen korkea-asteen ohjauksen arviointi
-
-
Yhteenveto arvioinneista
-
Last modified
2005-06-03 03:01 PM
Last cached: 2008-07-08 10:43 AM