Korkea-asteen ura- ja ohjauspalvelut
Myös korkea-asteen uraohjauspalvelut vaativat kehittämistä. OECD:n (2004) arviointien mukaan uraohjauspalvelut puuttuvat useissa maissa kokonaan. Korkea-asteen uraohjauspalveluja tulisi erityisesti monipuolistaa. Lisäksi tulisi vahvistaa uraohjauspalvelujen järjestämistä koskevan päätöksenteon kehittämistä. Tilannetta voidaan parantaa korkea-asteen ohjauksen tavoitteiden täsmentämisellä sekä yhdistämällä palvelujen kehittäminen korkeakoulujen rahoitussopimuksiin.
OPM:n Koulutus ja tutkimus 2003-2008 kehittämissuunnitelmassa (2004) tavoitteeksi on asetettu, että korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus 30-34 –vuotiaasta väestöstä kohoaa nykyisestä 40 %:sta vähintään 50%: iin. Korkeakoulujen opiskelijavalintoja kehitetään siten, että lisätään ylioppilastutkinnon suorittaneiden osuutta aloittajista. Aikuiskoulutuksena järjestettävän perustutkintoon johtavan koulutuksen tarjonta mitoitetaan ammattikorkeakouluissa j yliopistoissa siten, että se vastaa noin 20 % aloittajien kokonaismäärästä.
Suomessa koulutuspoliittisena tavoitteena korkeakouluissa on ollut opintojen keskeyttämisen vähentäminen ja opintoaikojen lyhentäminen, jotta opiskelijat siirtyvät työmarkkinoille nykyistä nuorempana. Myös opiskelijavalintoja on kehitetty, esimerkiksi 55 % yliopistojen uusista opiskelijoista on samana keväänä kirjoittaneita ylioppilaita vuoteen 2008 mennessä. Opetusta ja opintojen ohjausta on kehitetty (esim. OpedExo ja W5w –hanke) (Koulutus ja tutkimus 2004; Valtioneuvoston toimintapoliittinen selonteko eduskunnalle 2006).
Opetuksen laatutason kohottamiseksi kiinnitetään erityistä huomiota yksilöllisiin opintosuunnitelmiin, hyväksilukukäytäntöihin, opiskelijoiden ohjaus- ja neuvontapalveluihin, keskeyttämisen vähentämiseen sekä tutkintojen suoritusaikojen kohtuullisuuteen liittyviin toimenpiteisiin. Yliopistojen tavoitteena, että 75% opiskelijoista suorittaa tutkinnon tavoiteajassa. Yliopistot ottavat käyttöön henkilökohtaiset opintosuunnitelmat.
Lähde:
- OECD. 2004. Career guidance: a handbook for policy makers. OECD/ European Communities.
Koulutus ja tutkimus vuosina 2003–2008. Kehittämissuunnitelma. Opetusministeriön julkaisuja 2004:6. Helsinki. - Valtioneuvoston koulutuspoliittinen selonteko eduskunnalla. 2006. Opetusministeriö.
Last cached: 2008-03-06 01:25 AM