Tutkimus muodostui kolmesta osatutkimuksesta. Ensimmäisessä tutkimuksessa seurattiin ratkaisusuuntautunutta terapiaryhmää. Keskeisin tulos oli se, että onnistumista kuvastavan puheen osuus ryhmän jäsenten puheenvuoroissa kasvoi koko prosessin ajan. Toisessa tutkimuksessa, jossa analysoitiin 56 yksilöpsykoterapiaprosessia, havaittiin, että potilaiden ongelma- ja tavoitekuvauksista sekä terapian jälkikuvauksista oli erotettavissa yksi tai useampia attribuutioulottuvuuksia. Tavoite- ja jälkikuvauksissa esiintyi selvästi attribuointeja, jotka olivat vastakkaisia ongelmakuvausten attribuoinneille. Kolmas tutkimus toteutettiin 16:n toisen asteen opiskelijan henkilökohtaisessa opinto-ohjauksessa.

Opiskelijoiden attribuoinneista oli muodostettavissa kuusi erilaista vaihtoehtoa. Toisessa osatutkimuksessa potilaat ja kolmannessa osatutkimuksessa opiskelijat pitivät tärkeänä jatkuvaa terapia- ja ohjausistunnoissa syntyneiden uusien näkökulmien ja toimintatapojen konkreettista kokeilua todellisissa elämäntilanteissa, mikä antaa viitteitä kokeilevan oppimisen osuudesta muutosprosessissa. Tulosten perusteella olisi hyödyllistä tunnistaa ohjattavan attribuoinnit ja niiden näkökulmasta rajoittaa työskentelyä yhdelle ulottuvuudelle kerrallaan.

Kokemuksellisen ja kokeilevan oppimisen mallit kuvasivat tutkimusmalleina ratkaisusuuntautunutta prosessia. Oppimisen ensimmäisen tason muutokset syntyivät asiakkaiden ja opiskelijoiden kuvaamien ongelmien ja tavoitteiden välillä. Perinteinen prosessitutkimus on painottanut juuri tämän tason muutosta. Toisen tason oppiminen kohdistui ongelmakäsitysten ja attribuutiotyylin muutoksiin. Kolmannen tason oppiminen merkitsee oppijan näkökulman laajentumista ongelman ratkaisemisesta toiminnan laajempaan merkitykseen. Mahdollisesti ensimmäisessä osatutkimuksessa ilmennyt menettelytapojen omaksuminen ja käyttö ryhmän jäsenten kesken voitaisiin ymmärtää kolmannen tason oppimiseksi. Tämä johtaa vastaisuudessa pohtimaan myös tietoisen psykoedukatiivisen otteen käyttömahdollisuuksia ratkaisusuuntautuneessa terapissa ja ohjauksessa. Tulokset tarjoavat haasteita jatkotutkimukselle ja käytännön suosituksia terapia- ja ohjaustilanteisiin. Niitä voidaan soveltaa myös psykoterapia- ja ohjausalan koulutuksessa.